fbpx

Valmistaudu keskusteluun!

By Matti Lötjönen • 21 lokakuun, 2013

Suuntaatko tulevan kuukauden sisällä Kuopioon, Turkuun, Tampereelle tai Ouluun Euroopan nuorten parlamentin alueelliseen istuntoon? Siellä sinua odottavat uudet, mielenkiintoiset tyypit, kansainvälisyys ja ennen kaikkea mieltä avartavat keskustelut.

Keskustelut ovat EYP:n paras ja tärkein anti. Niiden tavoitteena on luoda yhteinen käsitys jostain ongelmasta ja esittää sille ratkaisuehdotuksia. Keskusteluiden kautta pääset peilaamaan omaa maailmankuvaasi muiden samanikäisten käsityksiin: erimielisyyksien, väittelyiden ja kompromissien kautta muodostatte yhteisen näkemyksen aiheestanne, koski se sitten Syyrian sisällissotaa, EU:n maatalouspolitiikkaa tai laittomia maahanmuuttajia. Mitä erilaisemmat lähtökohdat keskustelun eri osapuolilla alussa on sitä suurempia ovat yhdessä saadut oivallukset. Parasta on, että samalla kehität itsellesi sellaisia taitoja, joita monet opettelevat vielä yliopistossakin ja joita työnantajat varmasti arvostavat.

Muista kuitenkin, että on vaikeaa keskustella ja väitellä aiheista, joista ei etukäteen tiedä paljoakaan. Saat eniten irti ensimmäisestä EYP-istunnostasi, jos näet hieman vaivaa tutustuaksesi aiheeseesi. Näin et jää tuppisuuksi ihmettelemään, mistä muut oikein puhuvat, vaan voit ilmaista mielipiteesi sujuvasti ja auttaa komiteaasi pääsemään yhteiseen tulokseen.

Aihetta varten valmistautuminen on tehty mahdollisimman helpoksi. Jokaisen istunnon presidentti ja komiteoiden puheenjohtajat ovat yhdessä valmistelleet valmistautumisoppaan delegaatteja varten. Oppaasta löytyvät johdatukset aiheisiin, hakusanalista sekä linkkejä verkkosivuille, joilta löytyy lisätietoa aiheesta. Ennen internetin puoleen kääntymistä kannattaa lukea johdatusteksti huolella. Siinä on selitetty aiheen tärkeimmät ongelmakohdat ja miten niitä on jo yritetty ratkaista. Näistä asioista on hyvä olla selvillä, ennen kuin siirtyy hakusanojen ja linkkien pariin etsimään lisätietoa.

Valmistautumalla hyvin parannat myös mahdollisuuksiasi tulla valituksi EYP Finlandin kansalliseen istuntoon Vantaalle.

Valmistautumisoppaat (Linkit tulevat sitä mukaa kun oppaat julkaistaan.)

KUOPIO
TURKU
TAMPERE
OULU

Hauskaa tiedonhakua!