Euroopan nuorten parlamentti Suomessa (EYP Finland) on puolueeton ja koulutuksellinen nuorisojärjestö. Missiomme on inspiroida ja vahvistaa nuorten eurooppalaisten mahdollisuuksia tulla avoimiksi ja aktiivisiksi kansalaisiksi.

Kaikki EYP Finlandin tapahtumat järjestetään nuorilta nuorille. Päätapahtumamme, joita kutsutaan istunnoiksi, simuloivat Euroopan parlamentin toimintaa antaen nuorten ilmaista mielipiteensä. EYP Finland on osa kansainvälistä EYP-verkostoa, joka ulottuu 40 maahan.

EYP Finland lukuina

world
34
Osallistujia eri maista

EYP Finlandin tapahtumissa on vuosittain osallistujia 34 eri maasta

person
165
Aktiivista vapaaehtoisia

EYP Finlandin toimintaa on toteuttamassa 165 vapaaehtoista nuorta

education
69
Oppilaitosta mukana

EYP Finlandin toiminnassa on vuosittain mukana lähes 70 toisen asteen oppilaitosta ympäri Suomea

teaser_370x250px_13

EYP Finland

EYP Finlandin tavoitteena on lisätä nuorten tietoisuutta Euroopasta ja tarjota mahdollisuuksia omien taitojen kehittämiseen.

Me pyrimme tapahtumiemme kautta tarjoamaan nuorille mahdollisuuden keskustella yhteiskunnallisista aiheista. Suurimpiin hankkeisiin kuuluvat Eurooppalainen kansalaisuutesi -hanke, jossa sadat nuoret kokoontuvat alueellisiin istuntoihin, sekä Nuorten Eurooppa -hanke, jossa järjestetään lyhyempiä parlamenttisimulaatioita oppilaitoksissa.

EYP Finland tekee yhteistyötä muun muassa ministeriöiden, muiden suomalaisten nuorisojärjestöjen sekä muun EYP-verkoston kanssa tavoitteidensa toteuttamiseksi.

    Hallitus
    img-1239-jpg-scaled.jpg
    Alexandra Salo

    President

    img-1229-jpg-scaled.jpg
    Pauliina Siekkinen

    Vice-President for Human Resources

    img-1257-jpg-scaled.jpg
    Eeva Ferrer

    Vice-President for International Affairs

    img-1248-jpg-scaled.jpg
    Iida Salonurmi

    Board Member for Public Relations

    img-1224-jpg-scaled.jpg
    Niina Sipilä

    Treasurer

    img-1253-jpg-scaled.jpg
    Oskari Olonen

    Board Member for Sessions Coordination

    img-1258-jpg-scaled.jpg
    Mira Engström

    Board Member for Internal Affairs and Regional Management

    Kaikkien hallituksen jäsenten sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@eypfinland.org.

    Työntekijät
    web-tuomas-karvonen.png
    Tuomas Karvonen

    Secretary General

    sofia-olin-scaled.jpg
    Sofia Olin

    Intern

    ninni-issakainen-scaled.jpg
    Ninni Issakainen

    Project Coordinator for FACT Project

    Kaikkien työntekijöiden sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@eypfinland.org.

    Hallitus

    EYP Uusimaa on EYP Finlandin Uudellamaalla toimiva paikallisjärjestö. Lähde mukaan toimintaan ottamalla yhteyttä henni.juotasniemi@eypfinland.org.

    Hallitus:

    Henni Juotasniemi (Puheenjohtaja)
    Elizaveta Bugrova
    Saku Leskinen
    Leotrim Deliu
    Sofianna Kläusler
    Frederick Lalu

    Hallitus

    EYP Tampere on EYP Finlandin Pirkanmaalla toimiva paikallisjärjestö. EYP Tampere on vastuussa paikallistoiminnasta kuten kouluvierailujen jäjrestämisestä, epävirallisista tapahtumista ja Tampereen seudun jäsenten koordinoinnista. Lähde mukaan toimintaan ottamalla yhteyttä maria.karimo@eypfinland.org.

    Hallitus:

    Maria Karimo (Puheenjohtaja)
    Niina Sipilä
    Veera Vikman
    Mona Lehto
    Jinbo Wan
    Nea-Sofia Rikala

    hero_2000x400_18

    Istunnot

    Istunnot ovat muutaman päivän kestäviä EYP Finlandin päätapahtumia, jotka jäljittelevät Euroopan parlamentin toimintaa. Istunnot kokoavat satoja noin 15-22-vuotiaita nuoria yhteen paikkaan keskustelemaan ja väittelemään yhteiskunnan ajankohtaisista aiheista.

    Istunnoissa pääset keskustelemaan valitsemastasi aiheesta pienryhmässä ja muodostamaan ratkaisuista päätöslauselman, josta väitellään sekä äänestetään istunnon huipentavassa yleiskokouksessa. Istunnossa opit tärkeitä yhteistyö- ja neuvottelutaitoja sekä laajennat kielitaitoasi, tutustuen samalla uusiin ihmisiin.

    teaser_370x250px_3

    Kansainvälinen EYP

    BNC eli Board of National Committees on päätöksentekoelin, joka koostuu kansallisista komiteoista, kuten EYP Finlandista. Se kokoontuu kahdesti vuodessa Berliinissä päättämään EYP:n linjauksista kansainvälisellä tasolla.

    BNC-kokouksen osallistujat edustavat oman kansallisen komiteansa kantaa. Muulloin BNC-keskustelua käydään muun muassa sähköpostilistan kautta. BNC Board, jonka kansalliset komiteat valitsevat vuosittain, hallinnoi ja johtaa BNC:n toimintaa.

    Kansainvälisellä tasolla EYP:tä johtaa usean maan jäsenistä koostuva GB eli Governing Body. Yhden GB:n jäsenen kausi kestää kaksi vuotta.

    Governing Body -vaalit järjestetään joka vuosi, ja EYP:n aktiiviset jäsenet saavat äänestää vaaleissa. Joka vuosi Governing Bodyssa puolet ovat sinä vuonna valittuja ja puolet jo edellisenä vuotena GB:ssä työskennelleitä jäseniä.

    Kansainvälinen toimisto eli International Office koordinoi ja tukee koko EYP-verkoston toimintaa Berliinin toimistolta käsin. Kansainvälinen toimisto toimii Schwarzkopf-säätiön alla.

    Toimiston henkilökunta muun muassa tukee kansainvälisten istuntojen järjestämistä, tekee varainkeruuta ja auttaa kansallisia komiteoita toiminnassaan. Kansainvälisen toimiston työntekijät koostuvat toiminnanjohtajasta, projektipäälliköistä, harjoittelijoista ja avustajista.

    Kansainväliset istunnot ovat EYP-verkoston lippulaivatapahtumia ja niitä järjestetään kolmesti vuodessa. Kansainvälisissä istunnoissa on noin 300 osallistujaa ja ne ovat pitkiä, noin yhdeksän päivän tapahtumia. Kansainvälisiä istuntoja on järjestetty jo yli 80 kertaa vuodesta 1988 lähtien.

    Jokainen kansallinen komitea voi lähettää delegaation kansainväliseen istuntoon. EYP Finland valitsee delegaatiot kansainvälisiin istuntoihin vuosittaisesta kansallisesta istunnostaan sekä täyttää yksittäisiä paikkoja villikortti-haulla.

    Liity Euroopan nuorten parlamenttiin

    Kuulostaako toimintamme mielenkiintoiselta?
    Halauatko tietää lisää miksi liittyä?
    Voit liittyä jäseneksi helposti!

    Lue lisää ja liity