EYP Finland hakee vapaaehtoisia mukaan koulukiertueelle!

16.08.2023

Haemme vapaaehtoisia vierailemaan oppilaitoksissa syksyllä 2023.

Lähde EYP:n toimintaan mukaan koululähettiläänä! EYP-lähettiläänä saat arvokasta kokemusta akateemisista taidoista ja työelämätaidoista.

Oletko kiinnostunut yhteiskunnallisista ja ajankohtaisista kysymyksistä? Opiskeletko tällä hetkellä itse toisen asteen oppilaitoksessa tai haluaisitko mahdollisesti työskennellä nuorten kanssa? Haluaisitko saada lisää esiintymiskokemusta, kehittää osaamistasi Eurooppa-asioiden parissa sekä toimia yhdessä aktiivisen ja kansainvälisen EYP-porukan kanssa?

Tänä syksynä sinulla on mahdollisuus liittyä joukkoomme opettamalla nuoria EU-aiheista ja lisäämällä EYP:n tunnettavuutta ympäri Suomen! Aikaisempaa kokemusta vapaaehtoistyöskentelystä ei tarvitse olla, vaan tärkeintä on motivaatio ja kiinnostus toimintaamme kohtaan. EYP:n vapaaehtoiset kiertävät syys- ja lokakuun 2023 aikana kouluja lähialueillaan tai vaihtoehtoisesti etäyhteyksien avulla. Kouluvierailut koostuvat lyhyistä, noin 20 minuutin esitelmistä EU:sta ja EYP:n toiminnasta. Kouluvierailuja voi tehdä yksin tai esimerkiksi yhdessä kaverin kanssa. Me tarjoamme sinulle koulutuksen ja materiaalit esityksen pitämiseen. Mahdolliset matkakulut korvataan.

Ensimmäiset vapaaehtoisten koulutukset järjestetään tiistaina 22.8. klo 17-18 (paikka: zoom) ja maanantaina 28.8. klo 17-18 (paikka: zoom). Ilmoittaudu koulutukseen mukaan joko alta löytyvän lomakkeen kautta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen sofia.olin@eypfinland.org

Kouluvierailut järjestetään osana Eurooppalainen kansalaisuutesi -hanketta ja niiden tarkoituksena on lisätä nuorten tietoisuutta Euroopasta ja Euroopan unionista sekä innostaa ja motivoida nuoria kehittämään omia taitojaan ja sitä kautta tulla aktiivisiksi kansalaisiksi. Kouluvierailujen avulla pyrimme myös rekrytoimaan lisää nuoria loka- ja marraskuussa järjestettäviin alueellisiin istuntoihin Lahdessa, Porissa ja Oulussa.

Mitä tarjoamme sinulle?

EYP-koululähettilään tehtävästä saat merkityksellistä kokemusta työelämää ajatellen, todistuksen tehtävistäsi sekä mahdollisuuden oppia lisää EU-aiheista, poliittisesta päätöksenteosta ja muista yhteiskunnallisista kysymyksistä. Koululähettiläänä saat myös arvokasta kokemusta luottamustehtävässä toimimisesta.

Edellä mainittujen lisäksi tarjoamme sinulle kolmen toteutuneen vierailun jälkeen vuosijuhlalipun -50 % alennettuun hintaan ja kuuden toteutuneen vierailun jälkeen lippu on sinulle täysin ilmainen! EYP Finlandin vuosijuhlat pidetään Suomessa vuoden 2023 loppupuolella.

Hae EYP-lähettilääksi tästä

Onko koulussasi vielä EYP:n yhteyshenkilöopiskelijaa? Voit osallistua koulukiertueeseen myös oman oppilaitoksesi EYP Finlandin lähettiläänä!

Opiskeletko lukiossa tai ammattikoulussa, oletko vanha EYP Finlandin jäsen tai osallistunut aikaisemmin tapahtumiimme? Haluaisitko saada myös kaverisi mukaan EYP:n toimintaan vai haluaisitko saada hyödyllistä kokemusta tulevaisuuden työelämää ja jatko-opintoja ajatellen?

Voit toimia myös oman koulusi EYP-lähettiläänä, jolloin edustat EYP Finlandia koulussasi, toimit yhteyshenkilönä koulusi ja EYP Finlandin välillä, pidät esityksiä EYP:n toiminnasta koulussasi ja tiedotat muita opiskelijoita EYP:n alueellisista istunnoista. Olet näin ollen oman koulusi henkilökohtainen EYP-koululähettiläs sekä linkki koulusi ja EYP Finlandin välillä. EYP Finlandin koululähettilään tehtävät kestävät lähtökohtaisesti opintojesi loppuun saakka. Tässä pestissä voit oman kiinnostuksesi mukaan tehdä kouluvierailuja myös muissa kouluissa.

Voit ilmoittaa kiinnostuksestasi toimia myös oman koulusi EYP-yhteyshenkilönä saman ilmoittautumislomakkeen kautta.

EYP-lähettiläänä ja kouluvierailuja tekemällä pääset helposti mukaan EYP:n toimintaan. Hae mukaan monipuoliseen joukkoomme ja luo samalla uusia tuttavuuksia ja ihania muistoja!

Ota yhteyttä
Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan toiminnastamme lisää, harjoittelijamme Sofia Olin vastaa mielellään kysymyksiin Whatsapissa +358 45 783 609 98 tai sähköpostitse sofia.olin@eypfinland.org.