Tule meille pääsihteeriksi!

31.05.2021

Palatko halusta vahvistaa nuorten eurooppalaisten mahdollisuuksia tulla avoimiksi ja aktiivisiksi kansalaisiksi? Haluatko olla mukana järjestämässä koulutuksellisia tapahtumia motivoituneiden nuorten kanssa? Tule meille pääsihteeriksi!

European Youth Parliament Finland – EYP Finland ry etsii uutta pääsihteeriä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen nykyisen pääsihteerimme siirtyessä uusiin tehtäviin. Pääsihteerin tehtäviin kuuluu laaja-alaiset hallinnon ja taloushallinnon tehtävät, kuten rahoitushakemusten tekeminen ja raportointi. Pääsihteeri osallistuu toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen yhdistyksen hallituksen kanssa. Lisäksi pääsihteeri toimii myös projektikoordinaattorin ja mahdollisten muiden työntekijöiden tai harjoittelijoiden esihenkilönä, on mukana tekemässä kouluyhteistyötä ja koordinoi eri hankkeita.

Toivomme sinulta:

  • soveltuvaa korkeakoulututkintoa
  • taitoja koordinoida ja kehittää yhdistyksen toimintaa
  • vahvaa ymmärrystä järjestötoiminnasta
  • kokemusta vapaaehtoisten kanssa työskentelystä
  • järjestelmällisyyttä ja oma-aloitteista työotetta
  • kokemusta taloushallinnosta
  • hyvää suomen ja englannin kielen taitoa, ruotsin kielen taito on eduksi
  • matkustusvalmiutta sekä valmiutta satunnaisiin ilta- ja viikonlopputöihin
  • rutkasti intoa työskennellä nuorten kanssa


Tarjoamme:

  • haastavan ja vastuullisen roolin osana kansainvälistä verkostoa
  • joustavat työajat ja mahdollisuuden tehdä etätöitä toiveidesi mukaan
  • monipuoliset ja kehittävät työtehtävät
  • arvokasta työkokemusta vapaaehtoisten koordinoinnista ja kouluyhteistyöstä
  • mukavat työkaverit ja hallituksen, joka tukee sinua työtehtävissäsi
  • mahdollisuuden osallistua koulutuksiin työajalla
  • mahdollisuuden luoda verkostoja niin Suomessa kuin Euroopassa

Pääsihteerin työaika on 37,5 h/vko ja palkka 2250–2400€/kk riippuen hakijan aikaisemmasta kokemuksesta. Työpaikkana on toimistomme Allianssi-talossa Pasilassa. Pääsihteeri voi työskennellä toimistolla tai halutessaan tehdä osan työtehtävistä etänä. Koronatilanteen vuoksi suosimme tällä hetkellä etätyöskentelyä. Työsuhteessa noudatetaan kahden kuukauden koeaikaa.

EYP Finland ry on koulutuksellinen ja puolueeton nuorisojärjestö. Missiomme on inspiroida ja vahvistaa nuorten eurooppalaisten mahdollisuuksia tulla avoimiksi ja aktiivisiksi kansalaisiksi. 

Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolien edustajia sekä kieli-, kulttuuri- ja muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä. Toteutamme rekrytoinnissamme positiivisen erityiskohtelun periaatetta. Positiivista erityiskohtelua sovelletaan silloin, kun hakijoina on yhtä päteviä tai vain vähäisessä määrin ansioiltaan toisistaan poikkeavia, joista toinen edustaa syrjinnän vaarassa olevaa ryhmää.

Hakuohjeet

Vapaamuotoiset hakemukset ansioluetteloineen tulee lähettää osoitteeseen rekry@eypfinland.org 11.6. mennessä. Haastattelut järjestetään 16.6. ja 17.6. Pääsihteerin toivotaan aloittavan tehtävässään 21.6. tai sopimuksen mukaan. Lisätietoja tehtävästä antaa nykyinen pääsihteeri Laura Silver puhelimitse 8.6. ja 9.6. klo 12-15 (p. +358 44 9707743) tai sähköpostitse info@eypfinland.org.